Quantcast
Channel: Adventures in Alabama
Viewing all articles
Browse latest Browse all 10

Biloxi ja Dauphin Island à la S

0
0

22.2.2014

Illan päälle vielä S:n päivitys viikonlopun (22.2.) reissusta ja muutama kuva luomaan tunnelmaa. Meren rantaa kävimme lauantaina ihastelemassa kahdessa eri paikassa: Biloxissa (Mississippi) ja Dauphin Islandissa (Alabama). Ensin suunnattiin 1,5 tunnin päähän Mississippin rantakaupunki Biloxiin. Kävimme kävelemässä rantaa pitkin samalla rantakadun varrella kuin viikko sitten. Tällä kertaa piti ihan ottaa kengät jalasta ja upottaa varpaat hiekkaan ja käydä koettamassa sitä vettä! Harmi vain, että sää ei ollut ollenkaan yhtä aurinkoinen kuin viime kerralla. Kyllä aurinko kuitenkin pilvienkin takaa näkyi ja pikkuisen tuntuikin. Vesi oli yllättävänkin lämmintä, netin kertomana tämän päivän vedenlämmöksi oli siellä mitattu n. +16°C. Ranta oli aika hiljainen, koska paikalliset eivät ole vielä rantakautta polkaisseet käyntiin, koska ilmat ovat heidän mielestään vielä kylmät. Mutta kyllähän nämä kelit alkaa olla jo hyvinkin kesäiset meidän suomalaisten mieleen!  
Rannalta suuntasimme syömään ihan uuteen paikkaan nimeltä Blue Crabhouse. Vähän arvalla heitimme, mihin mennään syömään. Listalta tilaaminenkin meni vähän arvauksella, koska kaikki paikallinen ruoka on vielä niin uutta. Ne mereneläväthän ovat täällä todella yleinen raaka-aine ravintoloissa ja tietenkin myös tuossa merenrannalla olleessa paikassa. Ravintola oli tuollaisten pitkien paalujen varassa ilmassa, että oli ihan kokemuksena sekin ensimmäinen. Samalla kertaa tuli myös maistettua ensimmäistä kertaa elämässä kissakalaa ja ostereita (ei raakoja). Raakojakin on aivan pakko maistaa joskus, kun täällä niitä saa melkein joka paikasta.  
Ruokailun jälkeen otimme suunnan takaisin kohti Alabamaa ja Dauphin Islandia, joka on saari ihan Mobilen eteläosassa Meksikonlahden rannalla. Talot olivat hauskan näköisiä paalujen päälle rakennettuja ja siellä oli myös muutamia uusia rakenteilla ja niistä näkyi hyvin selvästi, ettei niitä rakenneta jämäkästä puutavarasta, vaan jonkinlaisista muotoonpuristetuista levyelementeistä. Tuolla saaren lähistöllä (matkaa oli varmasti kuitenkin kilometreittäin) näkyi pienen pieninä horisontissa öljynporauslauttoja tms., mutta tuolla järjestelmäkameralla sai zoomattua todella tarkasti lähikuviakin niistä, mikä tuntui todella "friikiltä". Kävimme kävelemässä tietenkin myös tuolla rannalla ja kylläpä oli tuo meren pauhu ihanan ja samalla oudon kuuloista: En ole aiemmin moista kuullut, kun ei ole tullut matkustettuakaan. (Ruotsia ei lasketa!) Simpukoitakin oli pakko haalia mukaan se vähä, mitä lyhyellä reissulla löytyi. Pakko kyllä päästä myöhemmin etsimään lisää ja vielä hienompia.      "O-ou. Osuuko aallot kenkiin asti?!" "No, kastuiko ne kengät?" ;)   Nyt kun jälkeen päin käy netissä katsomassa paikasta ilmakuvia, niin onpahan aika hurjan näköinen saari. Samalla kun tekee Google-kuvahaun tuolla paikannimellä, niin löytyy useita ilmakuvia siitä, miten tuo saari ja talot ovat kärsineet monen monta kertaa eri myrskyistä ja hurrikaaneista ja kuitenki tuota paikkaa jaksetaan rakentaa joka kerta uudelleen ja uudelleen! Nuo ilmakuvat paikasta olen ottanut netistä, muut kuvat olemme ottaneet itse. Tuossa yhdessä ilmakuvassa muuten näkyy se saaren loppupäässä oleva parkkipaikka, jolle jätimme auton ja josta kävelimme lähirantaan (oikealla puolella oleva).  Dauphin Island   (Photos: http://www.samwinter.com/life-in-mobile-alabama/dauphin-island/ ;  http://www.panoramio.com/photo/20400832 Lopuksi haimme oman auton H:n (I:n suomalainen työkaveri) asunnon pihasta. Ennen lähtöä kävimme vielä kävelemässä asunnon vieressä olevalla laiturilla, joka on suoraan Mobile Bay:n rannalla. Palasimme juuri sopivaan aikaan, niin näimme auringonlaskun hienoja värejä horisontissa ja veteen peilautuneena. Laituri oli loputtoman pitkän oloinen ja siinä vieressä näimme myös useampia pelikaaneja, jotka olivat kalastamassa. Nuo rannan ja laiturin lähellä vedessä tököttävät puutolpat ovat edellisten, tuhoutuneiden laitureiden jäänteitä: Hurrikaani-Katriina teki muun muassa tällä alueella paljon tuhoja silloin jokunen vuosi taaksepäin.     ----------- 

Och sedan lite kortare version på SVENSKA till mina kära släktingar i Sverige. Idag var jag, I och hans finsk kollega H (+ en annan finsk kille som är här på kort besök) på en dagresa till Biloxi (en stad och strand) i Mississippi och till Dauphin Island (en ö) i Alabama. I Biloxi tog vi en kort promenad på den vita och vackra stranden, där vi också var förra veckan. Vädret var tyvärr inte lika fint den här gången men det var ju tillräckligt varmt för oss finnar som är vana vid ett kallare klimat, så det kändes för oss som att det var redan sommar.  Jag var förstås "tvungen" att doppa tårna i vattnet och känna på den vita sanden. Oj, det var så härligt eftersom jag aldrig har varit utomlands (Sverige räknas inte som ett utland!). Vattentemperatur var cirka +16 °C. Ganska behagligt!

Efter promenaden ville vi hitta nåt att äta, så vi fick välja mellan de otaliga restauranger vid den långa strandvägen. Vi åt i en splitterny restaurang som hette Blue Crabhouse. Såsom namnet redan antyder, fanns det många havsliga alternativ på menyn. För första gången i livet smakade vi på ostron (men de var inte "rå")! Men någon gång måste vi nog försöka äta dom som rå/levande… De är ju något som är ett måste när man är här i "Deep South". Såsom också räkor, kattfisk, krabbor osv.

Efter maten riktade vi vägen mot en annan vacker plats, Dauphin Island som ligger här i Alabama och vid Mexikanska golfen. När man googlar namnet på ön, hittar man jättefina flygfoton över den och även förfärliga foton som visar hur ön har sett ut efter de otaliga oväder och orkaner som har drabbat den. I ett av foton kan man även se parkeringsplatsen där vi lämnade bilen och gick på stranden. 

På den här ön finns det massor av strandhus som sitter på stolpar. De sår visst ganska exotiska ut. Där tog vi också en promenad längst stranden och jag plockade ett par fina snäckor. Ljudet från vågorna, när de slog mot stranden, var helt otroligt och härligt! Jag har aldrig förut varit utomlands, så var det verkligen en hel ny upplevelse för mig. Vi såg även några oljeplattformar i "närheten" (när vi zoomade med vår nya systemkamera). Spännande! Efter dagens resa körde vi tillbaka till H:s lägenhet i Mobile. Vi var där just precis vid solnedgången, så vi gick ännu en stund på den jättelånga bryggan som finns i närheten av hennes lägenhet. Vattnet omkring den heter Mobile Bay. Det var fint att se alla de fina färger på himlen som också speglades i vattnet. I närheten såg vi även ett par pelikaner som fångade fisk. En lång, men väldigt fin och upplevelserik dag hade vi! 

 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 10

Latest Images

Trending Articles